Asuntosijoittamista ei tarvitse opetella kantapään kautta

Asuntosijoittamiseen liittyy paljon ennakkoluuloja, mutta lähtökohtaisesti se on sijoittamista siinä missä mikä tahansa muu sijoittamisen muoto. Toki sijoitettu pääoma on usein kohtuullisen suuri, mutta toisaalta niin ovat tuotto-odotuksetkin.

Jos sijoitusasuntoon on otettu pankkilainaa, yksi suurimmista epävarmuustekijöistä on luonnollisesti korkojen nousu. Juuri nyt mikään ei viittaa, että ne olisivat lähiaikoina nousemassa, mutta asuntosijoittaminen on pitkäaikaista toimintaa ja jossain vaiheessa korot voivat hyvinkin nousta. Se ei kuitenkaan ole katastrofi, vaan asia pitää yksinkertaisesti huomioida laskelmissa.

Järkevästi tehty sijoitus kestää hyvinkin korkotason nousun esimerkiksi neljään prosenttiin. Lainoitettu pääoma lyhenee nykyisellä korkotasolla nopeasti, mikä tarkoittaa, että korkoriski pienenee samaa vauhtia. Sijoitusasunnon hankkimiseen otetun lainan korot voi, nykyisen lainsäädännön puitteissa, vähentää pääomatuloista.

Uudiskohteissa on sijoittajalle se etu, että niihin pääsee usein käsiksi huomattavasti pienemmällä pääomalla kuin vanhoihin kohteisiin. Yhteen vanhaan huoneistoon sijoitettavalla pääomalla saa usein hankittua kaksi huoneistoa uudiskohteesta.

Velaton hinta on luonnollisesti uudiskohteissa vanhoja kohteita suurempi, mutta loppusummaa lyhennetään vuokratuloilla. Ja kun on aika luopua sijoituskohteesta, on taloyhtiön lainaosuus helpottamassa uuden omistajan löytymistä, kun hänenkään ei tarvitse sijoittaa huoneistoon koko velatonta hintaa.

Toinen iso etu uudiskohteissa on se, että isoja remontteja ei ole tulossa moneen vuoteen, joten vastikkeen äkillistä nousua ei tarvitse pelätä, ja kustannustaso on siten hyvin ennakoitavissa pitkälle tulevaisuuteen.

Vanhaa kohdetta ostettaessa on äärimmäisen tärkeää käyttää reilusti aikaa taloyhtiön papereihin tutustumiseen. Jos olo on epävarma, pyydä ammattilainen kaveriksi. Esimerkiksi kunnossapitotarveselvityksessä näkyvät taloyhtiön remonttitarpeet viideksi vuodeksi eteenpäin. Selvityksen tekemisestä määrätään nykyään laissa, joten jos se puuttuu kokonaan, on kohteeseen suhtauduttava varauksella ja pyydettävä lisäselvitystä taloyhtiön edustajalta.

“Oiva kohde tee-se-itse-miehelle” on oma tarinansa, mutta jos vasara pysyy kädessä, voi päästä asunnon arvonnousun myötä ihan mukaville tuntipalkoille - automaatio sekään ei tosin ole, vaan on monta muutakin asiaa, jotka pitää osata ottaa huomioon.

“Vuokralaisen löytämiseen on apua ja asiantuntemusta saatavilla.”

Luotettavan vuokralaisen löytäminen voi olla monelle asuntosijoittamisesta kiinnostuneelle iso epävarmuustekijä, mutta on hyvä muistaa, että siihenkin on apua ja asiantuntemusta saatavilla.

Asuntosijoittamisessa on paljon liikkuvia osia. Asunnon hintaan ja vuokratasoon vaikuttavat monet tekijät sijainnista pohjapiirrokseen. Koska kyseessä on iso satsaus, kenelle tahansa meistä, näitä asioita ei mielellään opettele kantapään kautta. Sen takia kannattaa tutustua aiheeseen huolella ja kysyä rohkeasti neuvoa. Yksinkertaisesti googlaamalla hakusanalla “asuntosijoittaminen” löytää jo paljon hyviä vinkkejä.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että jos ja kun sinulle tarjotaan mahdollisuutta ryhtyä asuntosijoittajaksi, kannattaa kysyä, onko tarjoajalla tai hänen edustamallaan yrityksellä itsellään sijoitusasuntoja. Kun se kerran on niin kannattavaa, kaipa hän nyt itsekin on käyttänyt tilaisuuden hyväkseen - kun vieläpä ammattilainen on…
Jos ei ole, niin tilanne on vähän sama kuin että pörssiyhtiön toimitusjohtaja ei omistaisi ensimmäistäkään johtamansa yhtiön osaketta.

Tämä blogikirjoitus on vain pintaraapaisu asuntosijoittamisen ihmeelliseen maailmaan, ja sen tarkoitus on ainoastaan ampua alas yleisimpiä ennakkoluuloja ja väärinkäsityksiä.
Näin lopuksi haluan kuitenkin vielä todeta, että järkevästi suunniteltuna asuntosijoittaminen voi olla varsin kannattavaa ja jopa hauskaa! Tämän tiedän kokemuksesta.

Soittele tai tule käymään, niin jutellaan enemmän!

Terveisin,
Viljami

Lisätiedot

Viljami Varis
Toimitusjohtaja, yrittäjä
Kiinteistönvälittäjä, LKV
041-456 3638

Asunto- ja kiinteistöpalvelu Varis LKV
Torikatu 7 A,
80110 Joensuu

Ota yhteyttä

Yhteydenotto